Tänään on siis pikku OTON 1-vuotis SYNTYMÄPÄIVÄPusu, joka alkoi lääkärissä käynnillä. Eilen illalla Otto alkoi liikkaamaan toista takajalkaansa ja myöhemmin pomppi sitten kolmella jalalla Otsan rypistys.

1243251190_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä mä oon 4 kk:n ikäisenä, kuva Katriina Huhtinen.

 

Lennille oli varattu aika tänään lonkka,-kyynär,-ja rankakuvauksiin. Siispä Otto mukaan lekuriin. Kipukohta Otolla oli about varpaiden kohdalla. Siitä se oli hieman turvoksissa. Luultavasti se on venähtänyt tai sitten siihen on voinut pistää joku öttiäinen. Torstaihin asti mennään kipulääkeellä ja jos vaiva ei parane, niin sitten kuvataan varpaat.

Nyt pitää ootella sitten parisen viikkoa virallista lausuntoa lonkka,- ja kyynärkuvista. Rankakuvat olivat ok.

 

Viime perjantaina käytiin Päivin kanssa Saviskassa treenaamassa ja ilokseni Miira saapui myös paikalle Outin ja Saagan kanssa. Olin kerennyt jo aloittaa viime keskiviikon treenin rakennusta ja niinpä Outi harjoitteli valssausta samalla radalla. Me Lennin kanssa siitä jaakostus ja edessäkääntöä. Edessäkääntö tuotti alkuun taas hankaluuksia ja sanoin Miiralle, että mä tulin tänne siks, että opettelen sen edessäkäännön kun en keskiviikona oikein osannut. En voi kun KIITTÄÄ SUURESTI MIIRAANauru, sillä Miiralla on (kuvainnollisesti) sellaiset pihdit joilla hän saa asiat mulle väännettyä rautalangasta!!!!!!  Olin tosi tyytyväinen sillä mä opin miten se edessäkääntö tehdään, jihaa.......!!!!!!

Pientä ripitystä sain Miiralta Lennin kontaktien osalta. Miira muistutti mua siitä kuinka suuri työ ollaan Lennin kanssa tehty, että kontaktit menee oikein 2 on,2 off periaattella. Pientä lipsuntaa tapahtui, kun kiirehdin edessä käännölle. Kontaktit tehdään aina oikein, eikä siinä ole mitään kysyttävää!!!!!! Lisäksi Lenni pitää opettaa tulemaan käteen kunnolla. Eli, kun sanon tähän, tähän se tarkoittaa että Lenni tulee käteen ja piste!!!!! Pidän Miirasta, kun hänellä on niin johdonmukainen ja topakka tyyli ohjata, joka toimii meikäläisen kohdalla älyttömän hyvin!!!! Nyt odotellaan innolla keskiviikoa, sillä silloin on Miiran vetovastuu treeneissä Nauru.