Tässä onkin tullut parin viikon tauko agilityn osalta. Viime viikolla piti kammeta iltavuoroon töihin keskiviikon treeni-iltana. Ja mikäs siinä, välillä munkin on joustettava, sillä työkaverini mahdollistavat omalla joustamisellaan agilityn ja muun koiramaisen harrastamisen. Tällä viikolla ei sitten päästy harkkoihin, kun toi selän pahalainen alkoi temputtelemaan sitten ihan kunnolla. Viikonloppu menikin särkylääkeen ja kipugeelin turvin. Tiistaina ja torstaina kävin fysioterapiassa  ja täytyy sanoa, että torstain käsittelyn jälkeen tuntui, että on niillä taito hyppysissä, sillä selkäni on aika kivuton ja jalka nousee taas mukavasti !!! Fysioterapiassa on vielä käytävä, että saadaan kaikki jumit "sulamaan" pois.

 

Parisen viikoa takaperin maanantaina käytiin Jaanan ja Iisan kanssa treenaamassa kontakteja. Kiitosta vaan Jaanalle erittäin hyvistä huomioista ja vinkeistä!!! Tässä tuli esille taas ohjaajan malttamattomuus.  Jaana huomautti, että notkahdan aina ennen kuin sanon " tule" vapautus käskyn. Kun kiinnitin siihen huomion ja keskityin ja toimin ITSE oikein niin Lenni teki  myös jok' ikinen kerta ne oikein. Joutuipa Jaana kättä pitämällä jarruttamaan  mun notkumista ennen vapautusta kontaktilta ja se toimi .

Tässäpä taas huomasin, ett koira kyllä osaa, mutta ohjaaja tarvii paaaljon,paaaljon treeniä ja malttia!!!! On se kiva, kun voi välillä nauraa omille törppäilyille ja siitä huolimatta jatkaa iloisena treenaamista !!!!

Nyt odotellaan Mikkelin kisoja ja halli treenikauden alkamista innolla mahtavien treenikamujen kanssa!!!