Sunnuntaiksi oli varattu treeniaika jonne oli tarkoitus mennä Katjan ja Hilun kanssa. Katja ei muistanut muuttunutta ratsastustuntiaan ja niinpä kaivattiin toista treenikamua. Soittelin Ullalle ja saatiin heidät mukaan! Tehtiin Lennin kanssa pujoitteluharkkaa. Välillä jättäydyin Lennistä tosi paljon jälkeen ja Lenni jatkoi pujottelua oikein ja vauhdilla. Välistä taas juoksin reilusti sen edellä ja Lenni se vaan pujotteli oikein ja loppuun asti! Sanoi välillä "kepit" varsinkin kahdessa vika välissä, kun niistä sillä on välillä ollut tapana oikasta pujottelu. Ulla ja namikuppi jossa oli vähän cecar koiranruokaa odotti aina palkkana onnistuneista suorituksista pujottelun päässä. Vähänkö hienosti Lenni pujotteli!!!!! Tätä treeniä jatketaan pieninä annoksina, niin että Lennille jää aina "jano" ja hinku pujotella 3-4:n toistoon, ei yhtään enempää. Myöhemmin lisään pujottelutreeniin reilusti etäisyyttä sivusuunnassa ja lähetystä kepeille niin että jään itse melkein seisomaan pujoittelun alkuun ja Lenni pujottelisi loppuun josta kutsu luokse ja huippupalkka. Kattotahan kuis sujuu, sitten kun sen aika on? Niin, siitä pitikin sanoa, jotta hieronta oli paikallaan Lennille. Se oli taas mun oma Lenni! Riehakas, mutta tottelevainen. Paikallaolo hypyn takana  ei tuottanut ongelmaa, niinkuin ennen hierontaa olleissa harkoissa. Oikkuilu ja silloinen haluttomuus  johtui varmasti siitä, että paikat oli jumissa. Ei sitä itsekkään ole normaalissa vedossa jos selkä on kipee tai hartiat jumissa, vai mitä?

Ulla ja Poju harjoitteli pussia. Ensin avustaen ja sitten hyppyjen kautta vahdilla otettuna ilman reunan nostoa ja sehän meni hienosti, jes!!!! Otettiin välillä paikalla oloharjoituksia ja kontaktikävelyä molemmille pojille yhtä aikaa. Loppuun vedettiin riemurinki karvaisille kavereille johon oli hyvä lopettaa päivän treeni. Pojusta pitää kyllä sen verran sanoa, että oli tosi kiva nähdä kuinka se oli riemuissaan päästessään tauon jälkeen taas treenamaan. Kiitos mukavasta seurasta ja avusta Ullalle ja Pojulle!!! Otetaanpa uusiksi piakkoin!