Lumet on sulaneet ja ensi viikolla aloitetaan kesäkauden treenaus uudessa ryhmässä. Viime kesä ja talvi treenattiin omatoimiryhmässä ja tämä kesä treenataan Essi Saarelan ohjatussa ryhmässä.   Muutamia kertoja ollaankin jo käyty Saviskassa tekemässä vinopujottelu treeniä ja viime kerralla saatiin Ulla ja Poju kaveriksi. Poju teki elämänsä ekan vinopujottelu harkan ja pienen pohdinnan jälkeen se onnistui loistavasti.  Lenni muuttuu kyllä ihan toiseksi koiraksi, kun se pääsee ulos treenaamaan. Into pinkeenä ja se pujottelutreenin veti aivan huippu vahdilla vaikka oli alkanut satamaan, mutta se ei pikku herraa haitannut, kun harjoitus oli niin mahottoman mielekäs. Kylläpä jäi hyvä mieli molemmat "idän ihmeet" oli niin hyviä!!!!! Lopetettiin treeni ajoissa niin, että siitä huomasi kuinka se olisi halunut tehdä vielä lisää, lisää. Jätettiin siis into päälle kaikille osapuolille!

Äitienpäivänä aloitetaan kisakausi Jyväskylässä. Onkin tosi mukava päästä kisamaan. Kesän kisat on katseltu jo aikapitkälle ja jos mitään esteitä ei tule matkaan niin kesän aikana olisi tarkoitus startata kolmisenkymmentä kisaa. Niin, ei paljon tarvii kysellä mitä tehdään viikonloppuina ja todella mukavaa, kun mulla on super hyper huippu pomo joka tukee meidän harrastusta ja mahdollistaa sen tekemisen. Suur kiitos Sirkulle!!!

Tänään tuli talkoiltua esteiden siirron merkeissä hallilla ja Saviskassa, ens viikolla kun kaikki treenit polkastaan pyörimään!!! Kirjoituksia siis taas lisää myöhemmin!