Tiistaina olikin hallikauden viimeiset harkat. Mimmu oli edellis viikonloppuna ollut Mouhijärvellä valmennuksessa Kirin kanssa ja tehtiin treeneissä yksi radan pätkä sieltä. Kyllähän siinä hommassa hiki tuli ja kuntoa koeteltiin !!!! Saatiin Lennin kanssa tehtyä hyvää pätkää. Pientä arpomista merkkauksen jälkeen, mutta onneksi Miiran neuvoilla siitä selvittiin kunnialla. Yhdessä kohtaa tuntu, että polvet pettää alta, kun tais toi kunto loppua sen verran vauhdilla vedettiin. Oikein mukava lopetus treeni hallikaudelle.   Lopusta jäi yksi pätkä kaivelemaan hampaan koloon, kun en malttanut tehdä sylkkäriä rauhassa, josta koira laitettiin sitten takaisin päin putkeen menemmän. Tähän oli kaksi vaihtoehtoa tehdä toi kinkkinen kohta, joko sylkkärillä tai flatilla jos nyt oikein sen sanan muistan. Kun minä en malttanut, niin ei saatu onnistumaan tota vika kohtaa Lennin tylsistyttyä. Lenni ei kestä kauheeta jauhamista ja  epäonnistumisia ohjaajalta siltä loppuu into. No, me koetetaan vaikka viikonloppuna jos vaan Saviskassa on jotain esteitä tota vaikeeta kohtaa. Nyt kun se on hieman hautunut mielessä, niin toivottavasti se siitä onnistuu.

Kiitos, talven treeniporukalle oli ihana talvi treenata kanssanne !!! Kesäkausi alkaa vapun jälkeen ulkokentillä. Voi pojat, kun sitä jo odottaakin!