Aika on hurahtanut taas kuin siivillä työn ja harrastuksen merkeissä. Pieni loma laiskuus on päässyt yllättämään ja blogin päivitys taas kerran laahaa....Jalka suussa Tokkopa tuota enää muistaakaan mitä on tullut touhuiltua.....????? No jos jotain......

No 13.3 Lenni kävi hierojalla. Lauantaina käytiin sitten Oton kanssa moikkaamassa kummityttären luona niitten uutta perheenjäsentä Luna tipsutyttöä. Luna pelkäsi ensin Ottoa vaan kun koirulit tutustui Otto joutuikin sitten altavastaajaksi kun Luna neiti oli niin innoissaan uudesta kaverista. Kyläilemästä lähdettiin hallille agilityn saloja opettelemaan Kieli ulkona. Lenni oli kotosalla viettämässä hulipäivää edellis päivän hieronnan jälkeen. Paikalla meitä oli Sari ja parson tytöt ja Ulla ja Poju ja me.

Oton kanssa tehtiin pieni treeni. Harjoittelimme putkea suorana ja mutkalla sekä verkkokeppejä  harjoitusaika kesti noin 15- 20 min. Otto oli taas innokas ja tuohukas oppilas!!! Sittenpä seurasin Sarin ja Ulla treenailua koiriensa kanssa.

 

Sunnuntaina oli vuorossa kontaktikoulun päästös kerta. Lennin kanssa aloitimme puomista. Lennille käsky paikalle ja luvan perästä matka puomille. Ensimmäisellä kerralla Tiia sanoi, että Lenni jotenkin liukui puomin alas joten otettin uudestaan. Toisen kerran otettuna kontakti puomilla meni oikein vapautus käsky ja ja ohjaus putkeen. Seuraavana oli vuorossa A:n kontakti sen otimme kerran ja siiryimme keinulle. Keinun kontakti meni myös hyvin. Keinun alas tulon kontakti on kunnossa, mutta Lenni alkaa hidastamaan alas tulolle liian aikaisin (kisoissa siinä voi menettää hieman aikaa). Tiia neuvoi miten sadaan Lennille lisää vauhtia keinun alas tulolle. Apuna voidaan käyttää makupalaa jota hierotaan keinun alas tulon päähän tai sitten avustaja kuljettaa sivussa kättä jossa on makupalaa. Lenni osaa kontaktit ja Tiialta saatiin lupa lähteä kisamaan kontaktien osalta...JEEE KERRASSAAN HUIPPUA!!!!!  Suuri kiitos Tiialle kontaktien opettamisesta!!! Kontakti treeni jatkuu tästäkin eteen päin. Nauru Nyt kun on omin silmin nähnyt, että kun keskittyy treenaamaan jotain tiettyä asiaa niin HARJOITTELU KANNATTAA!!!!! Siispä seuraavana keskitymme Lennin kanssa erityisesti keppeihin ja keppikulmien hakemiseen, niitä treenamme vain verkkokepeillä.

 

Tiistaina treenattiin Liisan ja Remun kanssa. Liisalla oli kiva vauhdikas rata. Meikä oli ollut edellisenä päivänä iltavuorossa ja yöuni jäi viiteen katkonaiseen tuntiin ennen aamuvuoron alkua (niin kuin yleensä iltavuoron jälkeen). Aamuvuorosta sitten vauhdilla kotiin koiria hakemaan ja treeneihin EI HYVÄ IDEA!!!! Lenni oli täynnä virtaa ja innokas tämä ohjaaja vaan ei ollut viressä. Hiihti puolilla valoilla ja sen kyllä huomasi. Liisa huomauttikin asiasta minulle ja tuumattiin, ettei oteta treenivuoroa seuraavalle päivälle jos mulla on edellisiltana ollut työvuoro. Ohjaaja kun haahuilee puoliunissa kentällä eikä ymmärrä minne on menossa, kädet vain roikkuvat ruumiin jatkona ja jalat hapuilevat seuraavaa askelta. Vietiin reput autoille ja käytiin pikkulenkki koirien kanssa. Autolle tultaessa jo vähän nauratti oma väsymys. Sanoi Liisalle kato auton ovessa roikkuu autonavaimet?????? Hups..... no onneks auto oli tallella. Yllättynyt

 

Nyt jäätiin jännittämään viikonlopun kisoja......Mutta, kas,kas....Torstaina kun tulin töistä kotiin Lennillä olikin toinen silmä ummessa. Äkkiä koirat ulos pissille ja eläinlääkäriin soittamaan. Saatiin aika puol viideks ja Lennillä oli silmässä sarveiskalvon tulehdus. Hoitona antibioottitipat 10 päivää. Siihenpä ne meidän kisat sitten jäi kun on toi antidoubing sääntö. Kyllähän tuo hieman harmitti Itku, vaan tuleehan noita kisoja ja kisataan sitten terveen koiran kanssa. Lennin terveys on tärkein!!!!

 

Tältäpä se kisat väliin jättänyt Lennuli näytti torstai-iltana.

 

Tässäpä toverukset.

Lauantaina menin kisoihin kannustamaan Liisaa ja Remua ja tietysti kaikki hupulaisia. Liisan ja Remun sijoitukset lauantaina olivat B-kisan voitto ja C-kisan toinen. Aivan mahtavaa!!!!!!!! kun Liisa ja Remu vetäisi nollat tuntui kuin oisi itse sen tehnyt. Niin iloinen ja onnellinen olin heidän onnistumisestaan!!!! Nauru Sunnuntai pyörähti kisoissa työhommissa radan reunalla jänskäten omien seuralaisten ratoja. Omat treenit oli illalta peruttu. Lenni oli kotosalla ja Rauni käytti sen päivällä lenkillä. Otto oli mummolassa hoidossa. Sunnuntaina ostin kisakirjan Lennille valmiiksi tuleviin kisoihin. Ompahan sitten jo valmiiksi täytetty. Nyt vietellään poikien kanssa loma viikkoa ja odotellaan että keskiviikona päästään taas treenamaan Liisan ja Remun kanssa.

Otosta on muuten tulossa "iso poika". Se opettelee nostamaan jalkaa. Lenkillä välillä huvittaa kun se nostaa jalkaa, välillä onnistuu ja välillä ei mutta yritystä on Nauru. Joskus se keskittyy niin jalan nostoon ettei muista sitten pissiä ja lenkin edetessä pitää vielä pysähtyä tekemään pitkät "tyttö pissit".

 

Ai minäkö iso poika?

Otto mummon (siis äitini) pupun Aatun kanssa.