Tiistaina alkoi arki treenaamisen osalta parin viikon tauon jälkeen. Lenni tuntui olevan innoissaan, mutta varsin kiinnostunut lämppärialueen maton hajuista. Paikalla olo tuotti herralle ongelmia ja Lenni tuntui olevan niin innoissaan lähtemään radalle, että varasti ja varasti lähdössä. Koska se tuntui palkaavan itse itseään aina hyppäämällä yhden esteen ja mulla rupes käyrä nousemaan, joutui poika vähäksi aikaa häkkiin miettimään miten se paikalla olo on, koska se haistatteli mulle 6-0.

Hetken oltuaan häkissä, teimme yhden esteen takaa paikalla olo harjoituksia, jotka suijui hyvin. No, kun otimme uusinta yrityksen ratatreeniin, niin en tiedä vetikö se edellisestä herneet nenään????? Paikalla se pysyi, mutta alkoi kovasti haistelemaan mattoa? Vaihdoin sen paikkaa ja päästiin alkuun. Tässä vaiheessä sen innostus oli laantunut tai hajut hurmanneet sen mielen. Katja sanoi, että nyt ei Lenni oo yhtään oma itsensä!!!! Niinpä jätettiin kieputus treeni väliin ja tehtiin helppoo vauhdikasta treeniä, edellistä treeniä oikoen. Kepit se haki tosi hyvin ja pujotteli vahdikkaasti ja vauhtia löyti muutenkin, mutta se ei silti ollut oma itsensä!!! Välillä tuntuu, että aivonystyrät on kovilla. Kun miettii miten tota Lenniä ohjaa. Välillä sille on sanottava topakasti (siis harvemmin) ja sitten taas komentaa hellästi, mutta niin että se kuulee äänestäni, että tarkoitan sitä mitä sanon. Fiilikset oli hiukan alakukoiset treenin jälkeen. Tilaan Lennille hierojan, näkeepähän siinä ettei sillä ole joku paikka jumissa, kun se noin käyttäytyy. Normaalisti se ei siis ole tommonen.

Huomenna mennään Katjan ja Hilun kanssa treenaamaan, kun Iisalla alkoi juoksut. Vähän jänskättää onko Lenni vielä haistattelu tuulella vai onko se taas oma itensä. No huomenna se nähdään!!!

Keskiviikkona käytiin Lennin kaa Ottoa kattomassa uudessa kodissa. Otto oli niin riemuissaan ja tunnisti meidät. Voi, kun se pusutteli naaman ihan märäks. Pojat leikki hyvin keskenään ja tuntui uskomattomalle miten ne kotona tappeli, mutta siellä ei ollut tietoakaan siitä. Vierailu oli kiva, paitsi lähteminen tuntui pahalle, kun Otto kävi monta kertaa mun luona ja kattoi sitten että "äippä, etkö sä muka ota muakin mukaan". Illalla ikävä sitten painoi sydänalassa. Mutta näin on koirille paras. Otolla on hyvä ja rakastava koti ja Lennin ei tarvitse räyhätä ja stressata toisesta uroksesta. Kotimatkalla piipahdettiin vielä Rautioilla ja Frilanderissa. Alla pari ulkokuvaa Lennistä.